Historia

Vuonna 1930 Luman tehtaalla Tukholmassa valmistettiin ensimmäinen hehkulamppu. Se oli menestys, ja suunniteltu 8000 lampun tuotanto kaksinkertaistettiin jo ensimmäisen kauden aikana. Aika ennen toista maailmansotaa oli ruotsalaisten hehkulamppujen  kukoistuskausi ja Luma-lamppuja oli  käytössä monissa maissa - mm. Norjassa, Englannissa ja Skotlannissa.

  • 1932 Norjan myyntikonttori perustettiin.
  • 1943 loistelamppujen massatuotanto alkoi, ja vuonna 1966 alkoi uusi aikakausi televisioiden ja kodinkoneiden lanseerauksen myötä.
  • 1970 Luma muutti Tukholmasta uusiin tiloihin Karlskronaan. Pääkonttorimme ja tuotantolaitoksemme sijaitsevat siellä edelleen.
  • 1980 patentoimme uuden katodirakenteen. Kymmenen vuotta myöhemmin saimme toisen patentin, tällä  kertaa suojakerrokselle lasiputken ja loisteaineen välissä.  Näiden patenttien avulla loistelamppujen käyttöikä piteni, ja myös nykyiset Long Life Lights -tuotteet pohjautuvat samoihin patentteihin.
  • 1984 Suomen myyntikonttori perustettiin
  • 1989 Hollannin myyntikonttori perustettiin.
  • 1994 Lumalampan sai uuden nimen - Aura.
  • 1996 Saksan myyntikonttori perustettiin
  • 1994 Suomen  tytäryhtiö perustettiin
  • 1998 ISO 9001 -sertifikaatti
  • 2000 laajensimme toimintaamme lisää, ja Puolasta tuli osa Aura Light -perhettä.
  • 2001 toimitimme ensimmäisen tilauksen USA:n markkinoille.
  • 2002 lanseerasimme ensimmäiset T5 -loistelamput: SUPREME HE Long Lifen  ja T5 Miniature Long Lifen
  • 2004 lanseerasimme ULTIMATE  Long Lifen, loistelampun, jolla on maailman pisin käyttöikä.
  • Samana vuonna lanseerasimme SUPREME HO Long Lifen.
  • 2005 Aura Long Life -lamppujen 25-vuotisjuhlavuosi
  • 2006 ensimmäisen Long Life pienoisloistelampun, UNIQUE-L Long Lifen lanseeraus.
  • 2007 syksyllä Aura International Ab osti Elmetec-yhtiön
  • 2007 kahden uuden Long Life tuotteen lanseeraus;
    1) ensimmäinen Long Life suurpainenatriumlamppu,  Aura SODINETTE Long Life
    2) Aura TITAN Long Life
    Italiasta tulee osa Aura Light -perhettä.
  • 2008 Aura esittelee uuden pienoisloistelamppujen sarjan; Aura UNIQUE Long Lifen.
    Aura T8 Eco Saver Long Lifen lanseeraus - ensimmäinen energiaa säästävä Long Life -loistelamppu.
  • 2009 Aura alkaa kehittää Eco Lighting Solutions -ratkaisuja, jotka koostuvat yhdestä Long Life -tuotteesta, johon on yhdistetty jokin muu komponentti. Tulos: Energiankulutuksen väheneminen 30-80 prosenttia, lyhyt investoinnin palautuminen ja huoltovapaus jopa 10 vuotta.
    Aura laajentaa pienoisloistelamppujen valikoimaansa UNIQUE-T:llä.
  • 2010 Aura Long Life viettää 30-vuotisjuhlaansa, ja me jatkamme asiakaslähtöisten energiaa säästävien valaistusratkaisujen kehittämistä ja lanseerauksia.
    Aura UNIQUE-T Thermo Long Lifen lanseeraus - mataliin lämpötiloihin tarkoitettu pienoisloistelamppu.